Elämyksien kuukausi



Kuukausi Islannissa on mennyt todella nopeasti. Tänään onkin sitten aika palata koti Suomeen. Nyt vielä kerron teille kuluneesta viikostani.


Viime viikonloppuna olimme 21.4. ratsastamassa islanninhevosilla Nooran ja Anjan kanssa. (Tänne siis tuli myös kaksi sote-puolen opiskelijaa työssäharjoitteluun. He ovat Anja ja Teemu.) Meidät noudettiin Akureyristä ja tallille vei vain kymmenisen minuuttia. 
Hevoset olivat upeita ja meidän tunnin vaellus oli fantastinen. Hevoset olivat kilttejä ja opas oli asiantunteva. Islantilaiset eivät halua, että islanninhevosia kutsutaan poneiksi, sillä se on heistä loukkaavaa. 
Ratsastus reissun jälkeen saimme teetä ja kahvia sekä pientä purtavaa. Kahvittelun jälkeen pääsimme pulahtamaan ihanan lämpimään hot tubiin.












Hot Tub



Tyttöjen kaa

Päivämme ratsastuksen jälkeen jatkui valassafarin merkeissä. Menimme kaikki neljä yhdessä valassafarin classic -kierrokselle. Työpaikka etuna sain kaikki kaverini ilmaiseksi sinne. Isoja valaita ei näkyny, mutta pieniä valaita näimme siellä täällä. Maisemat olivat jälleen kerran lumoavat ja seura oli loistavaa.


Valas Cloud (Eri päivänä bongattu)

Päivämme päättyi illalliselle Hamborgarafabrikkaniin. Alkupalaksi otimme ison nacholautasen ja pääruoaksi söimme herkulliset hampurilaisateriat. 
Täytyy kyllä sanoa, että tämä ravintola oli yksi parhaista Akureyrissä.



Viimeiset työpäiväni Eldingissä olivat todella haikeat. Kaikki Eldingissä olleet työkaverit ovat olleet todella mukavia ja ystävällisiä minua kohtaan. Heitä tulee kyllä kauhea ikävä!
Ja olen myös ylpeä minun englannin taidon parantumisesta. Olen saanut paljon luottoa omaan englannin kielen puhumiseen, koska työkaverini ovat kehuneet sitä ja he ovat sanoneet, että puhun todella ymmärrettävää englantia. 
Työpaikallani työpaikka ohjaajani toi vikana päivänä kakun töihin ja sain työkavereilta kortin. He myös sanoivat, että heillä tulee minua myös ikävä!







Torstaina olikin aika suunnata kohti Reykjavikia. Nooran kanssa lähdimme Akureyristä bussilla 10:15. Bussi matka kesti noin 6 tuntia. Reykjavikissa vietimme 3 yötä B47-hostellissa, mikä sijaitsi aivan keskustan tuntumassa.





Torstai iltana kiertelimme kaupungissa ja menimme katsomaan muutamia nähtävyyksiä, esimerkiksi Harpa konserttitaloa.

Harpa - Konserttitalo

Sólfarid

Hallgrimskirkja

Viikonloppumme olikin täynnä erilaisia retkiä. Kiitos työpaikka ohjaajani, joka hankki meille liput retkille. Perjantaina 27.4. menimme South Coast kierrokselle. Kierros oli unelmien täyttymys ja opimme bussiopastuksella paljon uutta Islannista. Alhaalla kuvia retken kohteista.

Skógafoss

Black Sand Beach

Black Sand Beach

Black Sand Beach

Black Sand Beach

Black Sand Beach

Black Sand Beach

Glacier

Glacier

Glacier

Seljalandsfoss

Seljalandsfoss

Seljalandsfoss

Seljalandsfoss


Lauantaina 28.4. oli taas vuorostaan suosittu Golden Circle -kierros. Kierros näytti Islannin upeimmat luonnon helmet. Alhaalla on kuvia lauantaista ja kohteista.

Pingvellirin kansallsipuisto

Pingvellirin kansallispuisto

Pingvellirin kansallispuisto

Geysir Strokkur

Geysir Strokkur

Geysir Strokkur

Gullfoss

Gullfoss

Gullfoss

Gullfoss

Gullfoss

Gullfoss

Reykjavikissa kävimme viimeisenä iltana syömässä maukkaat patongit Hlölla Bátarilla. Patongit tulivat meidän herkkulistalle jo Akureyrissa. Ne ovat todella maukkaita ja ne ovat paikallisia.







Viimeisen päivänämme Reykjavikissä vietimme ihanalla Blue Lagoonilla, jossa pääsimme rentoutumaan lämpimässä vedessä ja saimme kaksi erilaista kasvonaamiota. Lopuksi myös illastimme Lava- ravintolassa. Päivämme oli todella upea ja ikimuistoinen.

Suuntaamassa Blue Lagoonille

Blue Lagoon

Blue Lagoonilla










Ruoka Lava -ravintolassa


Jälkiruoka Lava -ravintolassa



On todella haikea fiilis lähteä, koska olen todella lumoutunut paikkaan. Mutta tulen varmasti uudestaan Islantiin ja jatkamaan seikkailujani täällä. 
Nyt vain täytyy hetkeksi sanoa heipat tulen ja jään maalle!


Sara🐋

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkani ensimmäiset päivät

Elämä valassafarilla